Sivut

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Haikeutta ilmassa

Viime viikonloppu olikin sitten niin ihanan NLP Practioner kurssin päätösviikonloppu. Viikonlopun opeista päällimmäiseksi mieleen jäi meidän niin erinlaiset tavat motivoitua. En ollut aiemmin edes miettinyt mistä ja miten motivoidun. Asioita tarkasteltuani huomasin istuvani hyvin myyjän prototyyppiin, jolle motivaation lähteet tulevat ulkoapäin muista ihmisistä ja esimerkiksi hyvistä myyntitilastoista. Motivaationi suuntautuu enemmän tulevaisuuteen kuin että haluaisin korjata jo olemassa olevia asioita. Tällaisten asioiden ymmärtäminen niin itsessä kuin toisissa, antaa kyllä hyviä työkaluja työyhteisössä toimimiseen. Jokaisen joka on esimiesasemassa tai jotenkin rekrytoinnin kanssa tekemisissä kannattaisi ehdottomasti tutusta näihin teorioihin.

Koko kurssi on antanut nimenomaan ymmärtämystä omasta itsestä ja kanssaihmisistä. Tämä kevät on pistänyt monelta osin asioita oikeaan perspektiiviin, ja olen saanut paljon eväitä selvitä haastavistakin tilanteista. Parasta on ollut, että opettajana on ollut ihana Reetta Vanhanen. Jo meidän ensimmäisen puhelun jälkeen minulla oli suuri varmuus siitä, että Reetan kanssa minä tätä matkaa haluan käydä. Hänen opetustyylinsä on täynnä läsnäoloa, lämpöä ja huumoria, niin että siihen vain tempautuu mukaan. Minullakin olisi haaveissa jossain vaiheessa kouluttaa ja toivon että tätä samaa onnistuisin vielä omassakin esiintymisessäni välittämään. Jos jotakuta kiinnostaa NLP:n opiskelu niin todella lämpimästi voin suositella Truea Heartsia. Myös meidän kurssiryhmämme oli todella ihana, kaikki olivat todella avoimin mielin mukana. Jään varmasti kaipaamaan montaa ihmistä ja toivon että ainakin joidenkin kanssa yhteydenpito säilyy.

Lauantai-illan huumaa kurssin päätöpippaloissa Malmilla


Mietinkin ensi syksyä, että miten jaksan ilman näitä "terapia"viikonloppuja, mutta joskus on tehtävä valintoja. Oma NLP matkani jatkuu nyt hetken aikaa itseopiskeluna ja harjoitteluna, ja sitten ensi vuoden puolella Coach kurssilla.

Siinä se nyt seisoo, että tämä vaihe on suoritettu :)



Nämä viikonloput on muutenkin olleet minulle sellaista "ihan omaa aikaa". Olen ehtinyt treenaamaan, tapaamaan ystäviä ja pyörimään kaupoilla. Minulla on ollut onni, että Helsingissä on sellaisia hyviä ystäviä jotka ovat majoittaneet minut ja ovat vielä jaksaneet aina iltaisin vatvoa kanssani päivällä oppimiani asioita. Suuri kiitos heille <3.

Viime viikonloppuna tein pikku shoppailureissun Ruohonjuureen, ja sieltä tarttui matkaan taas ihanaa Clipperin teetä. Olemme maistaneet jo varmaan melkein kymmentä eri Clipperin teelaatua eikä mitkään ole vielä olleet huonoja. Teemulle toin nimpparilahjaksi alumiinisen juomapullon mikä on muovista juomapulloa myrkyttömämpi. Siitä ei irtoa esimerkiksi haitallista bisfenoli A:ta, mikä on haitallinen ihmisen hormonitoiminnalle.


Ostoksia

Nyt minulla onkin muutaman viikon loma. Pari päivää viikonlopun jälkeen meni nukkuessa, jostain syystä monesti NLP-viikonlopun jälkeen olo on tosiaankin ollut väsynyt mutta onnellinen. Luulen että omien tunteiden avaaminen on omalla tavallaan myös fyysisesti rankkaa, ja alitajunta unessa myös työstää näitä asioita. Lomaa vietämme ihan kotosalla ystäviä tapaillen ja vähän rästiin jääneitä hommia tehden, myös treenatakin jossain välissä pitäisi... Niin ja sitten reilun viikon päästä meillä on myös tiedossa juhlat, joiden järjestely vaatii oman osansa. Niistä lisää tuonnempana ;).

Nyt pus, pus ja nukkumaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti