Sivut

torstai 11. heinäkuuta 2013

Suuntaa etsimässä

Kuten otsikkokin kertoo on täällä taas haettu suuntaa. Toukokuun jälkeen kun oli puristus ohi ja tulokset nähtävissä piti vähän taas kyntää pohjamutia. Vähän ehkä petyin mitä alta paljastui. Olin itsekin hämmentynyt taas tästä yllättävästä mielialan muutoksesta. Nyt kuitenkin olen huomannut että mielialan vaihtelut ovat melko paljon sidoksissa hormonikiertoon. Lääkärikäynnin yhteydessä tästä avauduin ja viiden minuutin keskustelun päätteeksi lääkäri tarjosi minulle mielialalääkkeitä. Ei siis mitään tutkimuksia, ei mitään syvällisempää keskustelua elämäntilanteesta, ei mitään. No en siis todellakaan lääkkeitä ottanut vastaan. Olin todellä järkyttynyt. Mun mielestä lääkärin ensisijainen tehtävä olisi ollut sulkea pois kaikki elimelliset vaivat ja keskustella asioista, jos sillä samalla käynnillä siihen ei olisi ollut aikaa, niin edes varata sille oma aikansa. Kilpparitesteihin sain sitten lähetteen kun halusin sen ainakin sulkea pois, ja ei sieltä mitään löytynytkään. Aineenvaihduntahan mulla käy myös todella hitaalla. Tosin peruskilpirauhastestithän on todella suppeat, joten mitään täyttä varmuutta ei sieltä löydy.

 Nyt tuetaan ruokavaliolla ja lisäravinteilla omaa luonnollista hormonitoimintaa, ja syödään taas reilummin. Vaaka on meillä nyt piilossa, kun meinasi vaa'alla ramppaaminen lähteä käsistä. Hih, kaikenlaisia pakkomielteitä. Stressinhallintaan koitan ottaa syvärentoutusharjoituksia mukaan, kun vaan pääsisi niissä alkua pitemmälle. Se auttaa myös muistiin ja keskittymiskykyyn.

Viimeksi sanoinkin että yritän taas kasailla motivaatiota kasaan ja nyt olenkin saanut treenit taas rullaamaan ihan mukavasti. Nyt kun on hiilareita koneessa enemmän, on treenipainotkin kasvaneet mukavasti. Itsellä ongelma on ollut paljolti pitkäjännitteisyyden puuttuminen ja "tännekaikkiheti" -mentaliteetissa. Olen halunnut niin monia asioita ja kaikki nämä eivät välttämättä tue toisiaan. Nyt oli taas vaan todettava että jos haluaa lihasta rakentaa ei voi aerobista tehdä mielettömiä määriä. Nyt keskitytäänkin enemmän kovaan punttitreeniin, perinteisesti isoilla painoilla vähän lyhyempää sarjaa ja sitten päälle vähän pitempää sarjaa tarkemmalla tekniikalla.

 Käsitreenin jälkeen hanska tärisi niin että kuvakin on ihan epätarkka. Chillin @ gym, no ei vaiskaan ei näillä keleillä. ;)

Tavoitteiden kirkastamiseksi ja motivaation kasvattamiseksi askartelin aarrekartan. Monet asiat aarrekartalla painottuivat henkiselle puolelle. Aarrekarttaa tehdessä kannattaa muistaa merkata asiat positiiviseen suuntaan esimerkiksi ei että: "haluan lopettaa stressaamisen" vaan että "haluan olla rentoutunut". Koska jos tavoitteessa on sana mistä halutaan eroon (tässä tapauksessa stressi) ohjaa mieli edelleen sitä kohti, mutta jos tavoite määritellään positiivisen kautta ohjautuu mieli automaattisesti kohti tätä positiivista tilaa. Yksinkertaista mutta ei välttämättä aina tule mieleen kun tavoitteita asetetaan.


 


 Pienen kehityskeskustelun jälkeen tämän aarrekartan pohjalta, mä ymmärsin että jos mä haluan todella saavuttaa myös niitä henkisen vahvuuden tavoitteita, on niitäkin ruvettava treenaamaan. NLP-opit olivat vielä viime kesänä kirkkaana mielessä, mutta arjen pyörityksessä on monet asiat jääneet unholaan. Nyt on taas vaan otettava kirja kauniiseen käteen ja muistuteltava nämäkin asiat mieleen. Koska ainoa tie todelliseen hyvinvointiin on kuitenkin niin että mieli ja keho ovat balanssissa.

Varmasti monet ovat seurailleetkin kuumana käyvää kirjoittelua kuinka siihen oman kehon muokkaamiseen voi upota. Kukka Laaksolla  on monia hyviä kirjoituksia mutta yksi lause jäi mieleen "My little body" bloggauksen jälkimainingeissa, "Kumpi on vaikkapa lapsen näkökulmasta tärkeämpää: se, että voi syödä äidin kanssa jätskiä, vai se että äidillä näkyy jänteet?" (jos haluat lukea koko tekstin se löytyy täältä). Niin kun alkoi tuntua että oma mielikin oli uponnut liikaa siihen oman navan ympärillä pyörimiseen ja treenamiseen alkoi tulla pakonomaisia piirteitä, niin oli tahtia pakko hiljentää ja taas yrittää keskittyä enemmän muuhun elämään. Kyllä mä haluan että lapset muistaa yhteisiä onnellisia hetkiä enemmän kuin sitä kuinka äiti taas kassi olalla lähti salille ja tulee kotiin rättiväsyneenä syömään rahkaa. Yksi hyvä kärjistetty kirjoitus löytyy myös täältä. Mä en koskaan ole ollut ehdottomuuden kannalla ja armollisuutta yritän ainakin opetella.

Jotta elämä voisi olla täysipainoista pitäisi pystyä löytämään tasapaino arjen ja juhlan välille. Tällä tarkoitan sitä että arkeen kuuluu tietty määrä kurinalaisuutta ja tylsyyttäkin, ilman sitä juhla ei tuntuisi juhlalta. Ja silloin kun on se tilanne että haluaa heittää vapaalle niin se pitäisi pystyä tekemään hyvällä omalla tunnolla ja sitten taas kivuttomasti palata takaisin rutiineihin. Jos kaiken hyvän olon hakee ruuasta ja nautintoaineista, voi niihinkin hukkua ja ne eivät enää tuokaan hyvää oloa (kuin ehkä hetkeksi). Kesä ja lomat ovat aina haasteellisia, hyviä tilaisuuksia nautiskella jäätelöstä on vaan liikaa, mutta nyt mä olen ainakin yrittänyt kuulostella itseäni tekeekö minun oikeasti mieli jäätelöä vai syönkö nyt vain tilanteen sanelemana. Ja onpa jo useampi jäätelö jäänyt syömättäkin. ;)


Rantaeväitä, ihana mansikka-aika ja protkupatukka silloin tällöin sallittaneen. Mun entiseltä työnantajalta saamani takavuosien kesälahja omalla nimellä nimikoituna on hyvin palvellut synnytyksistä piknikkeihin ;)
 
 
 Aamupalan paikan ovat ottaneet banaaniletut kaurahiutaleilla terästettynä, välillä mausteena kaneli, välillä smoothie-mix ja toisinaan kookoshiutaleet.


Iltarahka mansikoilla ja banaani-mansikka-jäätelöllä, eli jäädytettyä banaania ja mansikkaa soseeksi, siinä koko resepti.


Ensimmäiset omatekoiset sushitkin väännettiin kuopuksen kanssa. Oli herkkua.


Tehtiinpä perinpohjainen kirjastoretkikin. Tästä voi päätellä meidän kesänohjelmaa, eli lastenhuoneen remonttia, englannin opiskelua ja kokkailua.

Rentoja kesäpäiviä kaikille, viikonloppuna täällä rokkaillaan ystävien kanssa Pioneeri-festivaalilla eli rentoutumista tiedossa! Pus.
 

3 kommenttia:

  1. Kuullostipa tutulta. Mulla vaan taisi mennä sen verran pohjamutiin, että en ole vieläkään palautunut. Pikkuhiljaa parempaan...-päivi

    VastaaPoista
  2. Hei, nuohan on just ne fiilikset joita pitääkin tietoisesti osata löytää ajoissa ja tulkita ja huomata itsessään tapahtuvan muutoksen. Elämä muuttuu kyllä aivan järkyttävän surulliseksi kun ei siinä ole kuin yhtä ja ainota asiaa enää.
    Mahtava siis että aloitin korjausprosessin suhteellisen (tuo on kyl ehkä pahin ilmaisu tähän) ajoissa!
    Terveisin, pinnalla tasapainottelija Irina

    VastaaPoista
  3. Päivi: Tsemppiä sinnekin suunnalle! Kyllä me täältä noustaan ja taas aiempaa viisaampana.
    Irina: Näinhän se on. Haasteita pitää olla, niin sitten ne onnistumisetkin tuntuu joltain. Sä hyppäät vielä korkeemmalle kuin koskaan ennen ;)

    VastaaPoista