Sivut

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hemmotteluviikon päätös

Jälleen yksi mielenkiintoinen viikonloppu takana. (Omia kuvia ei valitettavasti tarttunut mukaan.) Ohjelmassa oli sopivassa suhteessa menoa ja rauhoittumista. Lauantaina pääsin mukaan kun Teemu piti ensi kevään kisoihin valmistautuville valmennettavilleen tiimipäivää. Ekana ohjelmanumerona meillä oli toiminnallinen keskivartalonhallintatreeni (mikä sanahirviö :D). Treeni oli toteutettu samaan tyyliin miten Brasilian jujutsussa treenataan liikkuvuusharjotteita ja lämmitellään. Tuli ihan uudenlaisia liikkeitä ja välillä oli blondilla tekemistä kun mietti että mistä se jalka ja käsi piti pujottaa. Yllättävän hyvin pysyin vauhdissa mukana ja hiki lensi. Taatusti tehokasta ja tänään oli kyljet mukavan kipeänä. Jatkossa näitä keskivartalotreenejä on mahdollista päästä kaikkien kokeilemaan BJJ Kouvolan tiloissa (ent. China Center) sunnuntaisin klo 15. Mä aion ainakin ottaa viikko-ohjelmaan ja suosittelen muillekin!


Vietimme päivää BJJ Kouvolan tiloissa. Tatami on oiva alusta vartalonhallintatreenille.

Tämän treeniosuuden jälkeen IFBB Figure Pro-kilpailija Heidi Sorsa tuli opastamaan tyttöjä asennoissa ja kävelyssä. Mä toimin lähinnä kuvaajana. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan asento-opastusta ja miten pienillä asioilla voi omaa fysiikkaansa parantaa. Heidi on ammattitaitoinen opettaja ja sai jokaisen asentoihin jotain uutta. Tästä kisakeväästä tulee erityisen jännittävä koska on useampi tuttu kisalavalla. Mukavaa päästä seuraamaan projekteja ja tsemppaamaan kavereita. Tulee omaan treeniinkin potkua kun näkee miten kaverit pääsee tavotteisiinsa.
 

 
 
Lauantaihin kuului vielä laatuaikaa ystävän kanssa, lasten riemua kun saatiin kavereita vähän kauempaa viettämään tänne aikaa ja lauantai-sauna.
 
 
Nyt on välillä taas tuntunut että mun aikatauluttaminen ei tahdo ihan pysyä hanskassa ja tulee jokainen päivä tungettua ihan liian täyteen toimintaa. Ja ne hetket milloin voisi relata kummittelee ajatukset tekemättömistä hommista vähän väliä takaraivossa. Mä olen haaveillut yhdestä pyjamapäivästä milloin voisi vain katsella leffoja ja relailla. Ehkä senkin vielä saan mahdutettua aikatauluun ;). Pitäisi välillä oppia päästämään irti aikatauluista ja elää enemmän hetkessä kuin roikkua kiinni itse tehdyssä kiireessä. Kiirekin on usein vain mielentila.
 
Onneksi sain nukuttua hyvät kymmenen tunnin yöunet niin olin taas tarmoa täynnä ja sunnuntaina pääsinkin sitten vielä yhteen hoitoon mikä oli minulle aivan uusi kokemus, siellä oli ainakin täydellinen hetki huokaista. Ystäväni opiskelee intuitiiviseksi hoitajaksi Kouvolassa ja lupauduin opiskelijahoitoon. Kyse oli energiahoidosta. Menin hoitoon avoimin mielin. Oli jännittävä kokemus joka vahvisti omaa käsitystäni siitä missä pisteessä olen tällä hetkellä. Kokemus oli voimaannuttava ja mielenkiintoinen.
 
 Oma mieliala on ollut viime ajat melko seesteinen ja pahimmat stressiajat on ainakin toistaiseksi olleet takanapäin. Olen saanut kasvatettua uskoani siihen mihin suuntaan olen menossa ja miten sinne pääsen. Siitä kirjoittelen varmasti lisää kun käytännön asiat selkenee.
 
 

 
Sunnuntain selkä/olkapäätreeniä verotti kyllä eilisen treenit ja varsinkin olkapäät oli aika tukkoisen oloiset. Hups, ei tainnut ihan pelkästään keskivartalo tehdä hommia. Ihan kelpo treenin sain kuitenkin vetästyä ja sitten tämä ilta on mennyt villasukkien ja viinilasin merkeissä.

Huomenna alkaa uusi haasteellinen viikko. Vaikka tulossa on monia kivoja juttuja niin tiedän että positiivisen mielen säilyttäminen tulee olemaan haasteellista, siksipä alla to-do lista ensi viikolle.... Onneksi plussat voittaa miinukset kirkkaasti :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti