Radalla

Alkuviikko on lähtenyt vähän hitaasti käyntiin ainakin liikkumisen osalta. Maanantaina päätin pitää ihan lepoa koska useampi paikka kehossa tuntui todella raskaalta ja väsyneeltä, ja työrintamallakin oli vähän normaalista poikkeava päivä. Viihdyn työssäni mutta elämme vähän raskaita aikoja koska taantuma koettelee koko kalustealaa. Kirjoittelen työssäni myös toista blogia minne päivittyy lähinnä meidän firmaan, remontoimiseen ja sisustamiseen liittyviä juttuja. Jos kiinnostaa käykää kurkkaamassa täältä.

Minä työn touhussa

Eilenkin liikkumaan lähteminen venähti aika myöhäiseen iltaan, koska mulla paloi aikaa sisarusten välisissä välien selvittelyissä. Minua harmittaa suuresti aina kun tytöt kohtelee toisiaan huonosti tai epäarvostavasti. En siedä mitään kiusaamista, ja olen tosi herkkä näissä asioissa koski ne omaa tai vierasta lasta. Puutun myöskin jos näen vääryyttä (lapseni ei varmasti tästä aina ilahdu ;)). Hiljaisuus kun on hyväksyntää. Yksi suurimpia kohteliaisuuksia mitä olenkin saanut oli se että yksi ala-asteaikaisista luokkakavereistani sanoi muistavansa mut aina hiljaisten ja sorrettujen puolustajana. Toki ylilyöntejä on tullut täältäkin päästä, mutta yritys on aina kova :).

 Mullehan perhe ja ystävät on kaikki kaikessa. Siksi erityisen pahaa tekee nähdä kun sisarukset joiden mun mielestä pitäisi rakastaa toisiaan ehdoitta kohtelevat toisiaan huonosti. Haluaisin että tytöt ymmärtäisivät että sellaista ystävää kuin sisko ei heillä toista ole. Sisko kuitenkin tuntee sun historian ihan alusta saakka (varsinkin kun ikäero on näin pieni), omaa saman taustan ja kasvatuksen. Ihanasti facessa mua moni lohdutti että kyllä ne vanhemmiten oppii ymmärtämään toistensa ainutlaatuisuuden ja monilla oli samanlaisia kokemuksia lapsuudesta ja myöhemmin siskosta oli tullut läheinen ja rakas. Toki aina näin onnellisesti ei käy, luonteet ei välttämättä vaan osu yhteen tai muuten elämä kuljettaa eri suuntiin. Toivon että meillä läheiset välit säilyisi koko perheellä, ja pyrin kyllä kaikilla keinoin tukemaan myös tyttöjen keskinäisiä välejä. Niin ja älkää ymmärtäkö väärin ei meillä jatkuva sotatila ole käynnissä, vaan on myös paljon hetkiä että tekevät sulassa sovussa juttuja ja selvästi nauttivat yhdessä olosta. <3

Sitten kuitenkin selvittelyjen jälkeen pääsin mun päivän treeniin mikä oli juoksuvetoja ja loikkia. Päätin tällä kertaa suunnata ihan urheilukentälle, että en herättäisi niin paljon hämmennystä tuolla kadulla. Jotenkin lähtö ulos pimeään ei houkutellut yhtään, mutta kun sain revittyä itseni liikkeelle oli olo taas normaalin energinen. Jo lähtiessä olkapäässä tuntui vähän krampinpoikasta, mutta en antanut sen häiritä. Lämmitelin hölkkäilemällä kentälle ja sain suurimman osan vedoista radalla tehtyä niin sitten kramppasi vasemmalta lonkankoukistaja. Juoksemisesta ei tullut enää mitään, mutta hypyt sain jotenkin vedettyä läpi. Mun oli tarkoitus boxit hyppiä katsomoon mutta jäinen puu ja kramppaava jalka ei tuntunut hyvältä yhdistelmältä niinpä koitin loikkia vaan nurmella. Onnistui ihan ok. Kaikkia tehoja siis ei tästä treenistä kyllä irti lähtenyt ja vieläkin tuntuu olkapäässä kipua ja jalka ei oikein kestä nostamista. Että tällaista sitten tällä kertaa. Mulla ei aiemmin ole juurikaan ollut kremppoja niin nyt niitä tuntuu sitten tulevan kymmenen vuoden edestä kerralla.

 Melko rauhassa sain radalla hassutella... Mitä nyt katsomossa istui muutama teini, aina pitää vähän yleisöä olla ;).

Tänään ohjelmassa olisi selkätreeniä ja leipomista, toivottavasti tämä päivä sujuu vähän vähämmellä dramatiikalla.

Pitäkää huolta toisistanne!