Sivut

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kultturellit-ellit

Kiirusta on piisannut, niin onpa bloggailutkin jääneet vähemmälle. Viime viikolla ohjelmassa oli meidän perheen tyttöjen retki Helsinkiin ja remppaa... Treenitkin on jääneet luvattoman vähälle, yksinkertaisesti ei ole ehtinyt eikä pystynyt keskittymään kun päässä surraa niin paljon kaikkea. Väliviikon seurauksena tulikin sitten vielä armoton väsymys ja flunssa, luulen että stressin purkautuessa kroppa luovuttaa ja vastustuskyky pettää. Nyt siis olo todella tukkoinen, ja oli pakko perua tämän päivän treenit. Huomenna ajattelin käydä vähän olkapäitä hissukseen heiluttelemassa jos olo ei pahene. Luulen että tämä on kyllä kropan tapa kertoa että nyt voisi vähän hiljentää...

Keskiviikkona hypättiin siis tyttöjen kanssa junaan. Ensimmäinen pysäkksi oli tyttöjen "iloksi" Habitare. Oltiin oikein ammattilaispäivänä, mutta oli rauhallista, eikä tarvinnut tungoksessa ryysätä. Tytöistä parasta antia taisi olla erilaiset istuimet mitä sai käydä testailemassa. Itsellä jäi mieleen erityisesti kierrätystavaroista kootut huoneet. Tosi hienoja innovaatioita.

 Smegin erikoinen farkkujääkaappi, kierrätyspenkkejä ja Aarnion Poni, sekä innokkaat messuilijat.

 
 
 
Seuraava kohde olikin sitten tyttöjen mieleen eli Elämä Lapselle konsertti... Ekaa kertaa oltiin kaikki kyseisessä konsertissa. Hieno kokemus, Cheekin esiintyminen oli erityisesti mieleen, Robin oli tietysti ihqu ja Loreenilla oli myös näyttävä setti. Seuraksi saatiin rakkaat pikkuveljeni ja kälyni. <3
 
 


Tämän päivän jälkeen ei tarvinnut paljon unta houkutella.

Seuraava aamu aloitettiin ratikka-ajelulla Kauppatorille ja kauppahallille..


Sieltä suuntasimme Helsingin kaupunginmuseon näyttelyyn Suomi-filmeista. Mielettömänä Suomi-filmi fanina tämä oli tosi kiva kokemus. Plussana vielä että sinne ei ollut ollenkaan sisäänpääsymaksua. Suosittelen!

Lounasta nautimme perinteisessä Fazerin kahvilassa. Dieetti lipsui kyllä vähän noiden herkkujen edessä.
 

Lounaan jälkeen tiemme kävi kansallismuseoon. Siellä oli perusnäyttelyn lisäksi Nukkekoti- ja Suomi 1900-luvulla näyttelyt. Siellä sai helposti menemään useamman tunnin. Oli tosi mielenkiintoisia juttuja niin äidille kuin tytöillekin. Tytöt sai kunnon tietopläjäyksen Suomen historiaa, luulen että jää huomattavasti paremmin mieleen kuin kirjasta lukemalla.


Kansallismuseosta löytyi Tatusta ja Patusta tuttu kuninkaiden tuolikin. Viisikymmentäluvun keittiö toi mieleen paljon muistoja mummolasta ja partiopukukin oli kovin tutun näköinen.

Ihana tyttöjen reissu, ihanien reippaiden tyttöjeni kanssa, ihanassa Helsingissä. Kotona meitä odottikin purettu keittiö ja aikamoinen työmaa, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt on pakko yrittää vähän siistiä rempan jälkiä....

Ihania kirpsakoita syyspäiviä!

2 kommenttia:

  1. Voi rakkaat, kiitos seurasta! Ihania elämyksiä olet tarjonnut tytöille <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eveliina, ja teidän seurassa elämykset on kahta mukavampia <3 Kiitos yösijasta! Seuraavia seikkailuja odotellen....

    VastaaPoista