Sivut

torstai 27. syyskuuta 2012

Köökkiä ja aamujumppaa


 
No tässä se nyt on. Uusi keittiö. Olen todella tyytyväinen, kaikki toimii. Ihanaa kun on isot laatikostot, induktiotaso, riittävästi avohyllyä mutta ei kuitenkaan liikaa. Vähän oli paineita saada oma keittiö onnistumaan. Olisi ollut jotenkin tosi noloa, jos oma keittiö olisi ollut jotenkin epäonnistunut, kun keittiöitä kuitenkin olen yli viisi vuotta muille suunnitellut.



Ruokaakin on jo tullut uudessa keittiössä kokkailtua. Olenkin ihan innoissani vaihteeksi ruuanlaitosta. Pitkästä aikaa olen innostunut kokeilemaan uusia reseptejä tuon Amandan ja minun yhteisen projektin ansiosta. Tytärtä ei ehkä ole ihan niin paljon keittiössä näkynyt, mutta ehkä sekin taas innostuu kohta äidin projekteihin mukaan.

 
 
Tänään tein elämäni ensimmäisen borssi-keiton. Oli todella hyvää. Tässä keitossa on muuten todella hyvät ravintoarvot. Keittoonhan tulee jauhelihan lisäksi monipuolisesti kasviksia; porkkanaa, punajuurta, kaalia, sipulia ja valkosipulia. Oikeastaan ainoa epäterveellinen osa on tässä päällä oleva smetanakökkö, mutta tämänkin voi jättää pois tai korvata vaikka raejuustolla, sitäkin kokeiltiin ;). 

Löysin muuten ihan lähikaupasta luomu kasvisliemijauheen mikä ei sisällä natriumglutamaattia. Hiphei, tämäkin ongelma siis ratkaistu. Itseä on aina mietityttänyt noiden liha- ja kasvisliemien lisäaineet, nyt on ainakin vähän parempi omatunto käyttää kasvislientä keittojen ja kastikkeiden pohjana. 

Sunnuntaina tein alkuviikoksi kaalilaatikkoa (sitäkin elämäni ensimmäisen kerran). Tässä oli vähän enemmän hiilareita kuin tuossa borssikeitossa, mutta riisin sentään korvasin bulgurilla, seuraavalla kerralla meinaan kokeilla hirssiä. Tämäkin todella terveellinen ja jopa aika edullinen arkiruoka. Jauhelihaa, kaalia, bulguria ja sipulia, sekä tietysti hyvät mausteet, niin nam tuli tosi herkkua.

Tässä taas viime viikon tähtiruoka, kanafilerullia tuorejuustolla sekä paistetut kasvikset kookosmaidossa. Rasvaa jonkin verran edellisiä annoksia enemmän, mutta ainakin vielä minulle terveellisen rajoissa. Kanarulliin laitoin vähärasvaista tuorejuustoa mihin on sekoitettu dijon-sinappia, ruohosipulia ja suolaa. Sössö fileiden väliin, hammastikulla rullat kiinni ja uuniin, hyvä tuli. Vihanneksissa on kukkakaalia, sipulia, paprikaa ja herneitä. Paistoin pannulla kookosmaidon, kuivatun sitruunaruohon, juustokuminan, kurkuman ja suolan kanssa. Ihana thai-ruuan fiilis ja tuoksu.
 
Jos joku haluaa tarkempia ohjeita laittakaa viestiä, nyt en enää jaksa niitä näpytellä.
 
Tällä viikolla olen kahtena aamuna lähtenyt Teemun matkaan klo 6 salille. Ensin olin kovin skeptinen treenaamisesta tyhjällä vatsalla ja silmät ristissä. Yllätyksekseni olenkin ollut tosi virkeä ja nälkä ei ole vaivannut yhtään.
 
Tiistaina tehtiin käsijumppaa, tämän hetken ihan mun suosikkitreeni.
 
 
 
 
Joku hauiksen tapainen vähän pilkottaa, ja ilme tiukan keskittynyt.

Jälleen suu auki, hengitys on ainakin mukana hommissa. Ojentajaa pommitetaan kasvuun.
 
 
 
Tänään vuorossa oli rinta- olkapäätreeni. Rintaa en olekaan aikoihin treenannut, saa nähdä kuinka huomenna on lihakset kipeänä. Arvatkaas mikä lihas tässä saa kyytiä?
 

 
No olkapäiden kuritushan tässä on menossa. Supersetin toisena osana, pistettiin tällä kertaa juoksumattoon vauhtia käsin. Onneksi oli sali tyhjänä, oltaisiin varmasti saatu muuten melko kummeksuvia katseita ;). (Sori taas tärähtänyt kuva, mutta niin on tärähtänyt jumppaajakin;))
 
Huomenna aamusta vasta puoli ysiltä salille, seurana jälleen Johanna, nyt saa selkä kyytiä. Tällä viikolla on ollut oikein tanssikärpänenkin liikkeellä, on tullut jo tähän mennessä kaksi zumbaa ja yksi Sh'bam vedettyä. Sh'bamin uusi ohjelma oli tosi kiva, tykkäsin kun oli paljon hyppyjä, missä voi nostattaa sykettä. Huomenna olisi illalla tarkoitus mennä kokeilemaan Balletonea, saas nähdä mitä siitä tulee... Raporttia seuraa.

5 kommenttia:

  1. IIK, ihana keittiö!! Ja ihan kateellisena kattelin noita sun salikuvia... koskahan muhun purasis tuo liikuntakärpänen... äh. Millon treffataan?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sarppa =). Toivotaan että saisit liikuntakärpäsen pureman, niin on hyvä ja energinen olo ainakin mulla, lähdet vaikka joskus mukaan salille tai jumppaa, vinks, vinks! Laitan sulle fb viestiä treffeistä =)

    VastaaPoista
  3. Kaunis keittiö! Mitä tuossa välitilassa oikein on? Näyttää tapetilta..?

    Terkuin,
    Satu T

    VastaaPoista
  4. Kiitos Satu =) Juu on tapettia ja päällä lasi.
    Tulkaa joskus kahville tiirailemaan lähempää. =)

    VastaaPoista
  5. Okei, kiitos tiedosta! Täytyispäs josku tullakin :-)

    Satu T

    VastaaPoista