No excuses?!?

On syitä ja on tekosyitä, näiden välinen ero olisi hyvä löytää. Joskus se voi olla kovin vaikeaa....

Varmasti jokainen tuntee joskus huonoa omaa tuntoa treeneistä, joko tuntuu että salille ei ehdi riittävän usein tai että treenit ei ole riittävän kovia. Tämän asian kanssa itsekin olen useasti taistellut väsymykseen saakka. Joskus on toki hyvä että potkii itseään perseelle ja vähän kovistelee, mutta jos siitä tulee jatkuvaa on se jo itsensä pahoinpitelyä ja ei varmasti tee kenenkään mielenterveydelle hyvää. Paljon jauhetaan nyt sitä no excuses-mantraa, joskus joo sekin on paikallaan mutta jos siitä tulee ainoa sua eteenpäinvievä ajatus ja et pysty antamaan itsellesi yhtään liekaa, voi olla jälki rumaa.

 Lepo ja palautuminen treenistä on aivan yhtä tärkeää kuin itse treenikin. Harvat meistä on koneita jotka jaksavat  raskaita treenejä viikosta toiseen ilman mitään palauttavia jaksoja, tosin tiedän tälläisiäkin tapauksia ja hatunnosto heille. Mun on ollut vaikea omalla kohdalla tajuta että mä en voi näin toimia. Varmaan yksi syy on myös se että en ole aktiivisesti liikuntaa harrastanut elämästäni kovinkaan monia vuosia. Niillä jotka ovat liikuntaa harrastaneet lapsesta asti, on keho ehtinyt tottua rasitukseen aivan eri tavalla ja varmasti geeneilläkin on asian kanssa tekemistä. Välillä on  runnottu treenejä hullulla raivolla, vaikka keho on yrittänyt sanoa muuta. Nyt olen tämänkin asian kanssa yrittänyt olla leppoisampi. 

Ei sinne salille mennä lehtiä lukemaan vaan treenaamaan, mutta kehoa kuunnellen. Mun perisynti on painojen ahnehtiminen, tekniikankin kustannuksella. Tällä hetkellä ohjelmassa on niin paljon hitaita toistoja että painoja on ollut ihan pakko pienentää ja todella keskittyä liikeratoihin ja  tuntumaan lihaksessa.

Pitää vaan luottaa että kyllä sitä kehitystä tulee vähemmälläkin kohkaamisella. Varsinkin aerobisen kanssa mulla oli kevät aika laukkaa. Mun paksuun kalloon ei tahtonut upota että ei sitä lihasta vaan voi kasvattaa jos kaikki illat zumbaa ja juoksee. Nyt on tätä ylimääräistä minimoitu ja sitten kun taas kohta vähän kiristellään aloitetaan rauhalliset aerobiset pikkuhiljaa maltilla, niin nähdään paremmin miten keho mihinkin reagoi.

Mun on edelleen tosi vaikea nähdä itsessäni mitään edistystä tai muutosta.  Hetkittäin toki tulee hyviä fiiliksiä ja onneksi on myös upeita ihmisiä jotka jaksaa kannustaa. Sain sunnuntainakin sellaisen puhuttelun että jaksaa vieläkin hymyilyttää. <3

Sitten mun täytyy tehdä yksi tunnustus, mä en ole juonut vettä, ainakaan läheskään riittävästi viime aikoina. Luin juttua vedenjuonnista ja tunsin piston sydämessä. tässä jutussa näkyi mikä huikea vaikutus vedellä on. Onhan tossa voinut vähän photoshoppikin laulaa, mutta voishan se olla että silmäpussit vois vähän pienentyä jos yrittäisi edes sen pari litraa litkiä. :)

Posterikuvat täältä

 

Tänään pääsin pitkästä aikaa Teemun treenikaveriksi ja olipa muuten hyvä treeni. Ihan mielettömän hyvä tuntuma selässä, eikä vamma kipuillut ollenkaan. Huippua kun joku tarkistelee tekniikkaa välillä. Mä treenaan kuitenkin pääsääntösesti yksin, joskus kyllä treenikaveria kaipaisi. Ihan vaan pakkotoistojen ja tsempin vuoksi. Että jos on halukkaita treenikavereita, niin mulle voi kyllä ehdotella kimppatreenejä ;).

 

Nyt anabolinen ikkuna on ammollaan niin täytyy käyttää tilaisuus hyväksi ja ruveta lappamaan ruokaa nassuun. Kiitos jos jaksoit kahlata tekstin loppuun saakka :)